Rotuinformaatio – Information of the Breeds

Rotukuvaus päivitetty 2.5.2021.
Tarkat rotumääritelmät on poimittu Suomen Kennelliiton sivuilta:

Information in English: http://www.kennelliitto.fi/brochures/kennelliitto_eng/index.html

Pystykorvat ovat kaikki valppaita koiria, niiden alkuperäinen käyttötarkoitus on vahtia laumansa ympärillä tapahtuvaa elämää. Grosspitz on haukkuherkkä, se ilmoittaa havaintonsa huomiohaukulla. Suomenpystykorva on paljon hiljaisempi ja entisaikaiset legendat räkyttäjistä ovat menneen talven lumia. Haukkuminen kummallakaan rodulla ei ole jatkuvaa eikä turhaa, vaan haukkumalla pystykorva ilmaisee havaintonsa viran puolesta.

Suomenpystykorva, pikinokka nappisilmä

Suomenpystykorvan riistahaukku on aivan erilaista kuin ”vieraita tulossa”-haukku. Suomenpystykorva on metsästyskoira, joka jäljittää, etsii ja haukkuu linnun puuhun isäntänsä riemuksi. Isäntä voi sitten pyssyineen hiipiä (ryömiä) paikalle, ennen kuin lintu nousee siivilleen. Saksalaiset pystykorvarodut taas vainuavat ja löytävät monenlaisia kohteita, mutta eivät aja lintuja saaliiksi.

Suomenpystykorva on Suomen kansalliskoira, joka on ollut meidän ja monien tapaamiemme ihmisten lapsuudessa  maaseudulla ”mummulan pihavahtina”. Se ei sovellu pieneen kerrostaloasuntoon, ellei se saa toteuttaa alkuperäistä metsästysviettiään luonnossa eräretkillä. Kennelliitto on yhdessä Metsästäjäjärjestöjen kanssa aloittanut 2013 hankkeen saada Suomenpystykorva Unescon Maailmanperintölistalle. Rotu on geenipooliltaan kapea ja sen jalostamisessa on tärkeää seurata sekä sukusiitosastetta, epilepsialukua ja rodunomaisten piirteiden säilymistä. Osa koirakannasta on metsästyskäytössä myös hirvenhaukkujia, osa puhtaasti lintukoiria, mutta sen saa opetettua metsästämään mitä hyvänsä pikkuriistaa. Suomenpystykorvan kannan suojeleminen sekä puhtaana että riittävän eriperintäisenä on sydämenasiamme ja haluamme kasvatustyössä noudattaa jalostusohjeita (Suomen Pystykorvajärjestö sekä Kennelliitto, linkit ohessa).

Ossi kertoo omistaneensa lapsuudessa ja nuoruudessa Suomenpystykorvia, jotka eivät haukkuneet ollenkaan sisällä kotioloissa, vaan ilmoittivat vieraan parilla haukahduksella. Edellinen perhekoira olikin aivan mainio yksilö, joka kerrostalossa asuessamme ei juuri välittänyt käytävän kolinoista eikä haukkunut turhia. Haukkuherkkyys voi siis vaihdella koiran ollessa ”vapaalla” eli ei metsästysmoodissa. Suomenpystykorva on oikein mukava seurakoira, se on vilkas sekä utelias ja leikkisä. Suomenpystykorva ottaa yhden perheenjäsenen pääpomokseen (yleensä sen metsästäjän) ja hänen lisäkseen hyväksyy hierakkisesti seuraavan auktoriteetikseen. Jos se ei metsästystouhuihin pitkän talven ja kesän aikana pääse, pomoksi tulee se, joka huolehtii aamulenkin ja ruokakupin täyttämisen (hihittää kirjoittaja…). Omassa laumassa se ei ole vain yhden ihmisen koira, vaan koko perhe on sille tärkeä. Pennusta asti ihmisiin ja perheen muihin lemmikkeihin sosiaalistettu Suomenpystykorva on ihana ja uskollinen perheen seurakoira. Häkkikasvatettu pystykorva ei enää aikuisena sosiaalistu kunnolla. Siksi me kasvattajina pidämme tärkeänä, että kasvattimme syntyvät ja kasvavat keskellä perhettä ja tottuvat alusta alkaen ihmisten toimintaan.

Saksanpystykorva, hurmaava hulmuhäntä

Saksanpystykorvaharrastajien (Sapy ry, linkki viereisessä listassa) sivulta lainattuna: ”Saksanpystykorva on aina valpas, eloisa ja poikkeuksellisen uskollinen omistajalleen. Se on hyvin oppivainen ja helppo kouluttaa. Epäluuloisuus vieraita kohtaan ja puuttuva metsästysvietti tekevät siitä ihanteellisen kodin ja pihan vartijan. Se ei ole arka eikä aggressiivinen. Säänkestävyys, sinnikkyys ja pitkäikäisyys ovat sen erinomaisia ominaisuuksia.” Grosspitz on melko varautunut vieraita kohtaan, isohkona kotivahtina se haukkuu aina tulijat ja on ”hälyyttäjä” kun kuulee kolinaa ja ovikellon soiton. Se kuuluu grosspitzin ”virkatehtäviin”, koska se on vahtikoira.

Monen lähteen mukaan Saksanpystykorvat ovat alkuaan Keski-Eurooppalaisen suokoiran jälkeläisiä. Esimerkiksi Wikipedian, monen kasvattajan ja linkeissä mainittujen rotuyhdistysten tietosivuilla on historiatietoa. Kokojärjestys rotuperheessä isoimmasta pienimpään on Keeshond, Grosspitz, Mittelspitz, Kleinspitz ja Pomeranian. Grosseilla ja Mitteleillä on helppohoitoinen turkki, jonka kiiltävä päällikarva hylkii likaa. Alusvilla on pumpulimainen. Harjaus pari kertaa kuussa sekä pesu tarvittaessa riittää turkinhoidoksi. Näitä koiria ei trimmata, mutta näyttelyä varten voidaan tassuista siistiä varpaiden ympäriltä ja anturoiden välistä pisimmät karvat, joskus myös korvien kärjistä. Tassut pysyvät näin myös siistimpänä kura-aikoina.

Saksanpystykorvat eivät ole metsästyskoiria, eikä niillä ole saalistusviettiä jäniksiin, oraviin tai lintuihin. Ne ovat löytäviä ja ilmoittavia, eli haukkuvat huomatessaan esim. jäniksen. Ne pysyttelevät metsässä lähellä isäntäänsä tai emäntäänsä, kuulo-ja näköyhteyden päässä. Pihalla omalla reviirillään ne pysyttelevät aika mukavasti. Varsinkin Mittelspitz tuntuu olevan aika helppo kouluttaa etsimään vaikkapa tatteja syksyisessä sienimetsässä. Tosin meillä on käynyt melkein aina niin, että tatit menevät liiskaksi, kun löydettyään Essi istuu aina niiden päälle. Cipulille ja Hulille en ole sienten etsimistä opettanut.

Grossit ja Mittelit ovat alkuun varauksellisia vieraita kohtaan, mutta tutustuttuaan seurallisia, herttaisia ja aina rapsutuksia kerjäämässä. Saksanpystykorvat ovat miellyttämisenhaluisia ja siksi helposti koulutettavia. Ne ovat uskollisia omalle laumalleen ja kiintyvät voimakkaasti perheeseensä.

Grosspitz on alkuperältään alkukantainen vahtikoira, minkä vuoksi emme suosittele sitä kerrostaloasuntoon, ja aktiivisuutensa vuoksi oma piha on mielestämme ehdoton edellytys Grossia harkitsevalle. Juokseminen, leikkiminen, agility ja minkä tahansa esineen tai piiloutuneen perheenjäsenen etsiminen on sekä Grossille että Mittelille suunnatonta hupia. Älykkäinä ne keksivät keinot, miten päästä vaikkapa saunaan emännän perään. Ne tarvitsevat aivoilleen aktiviteettia eli jaksavat puuhata pitkään älylelujen kimpussa. Agressiivisuutta niillä ei ole ja omaehtoisen ensitutustumisen jälkeen ne hyväksyvät ystävikseen kaikki ne, jotka isäntäperhekin hyväksyy.

Kotiin tullessa meillä on aina melkoinen hulabaloo, kun kaikki laumamme hännänheiluttajat haluavat tervehtiä. Tapakoulutus on jatkuvaa työtä, jotta kotiintulohälinä, lenkille lähtö tai ovikellon soittoon reagoiminen saadaan hallintaan. Haastetta on! Mutta tuloksiakin on jo nähty. Kasvattaminen kohdistuu myös kasvattajiin itseensä… ja nimenomaan kärsivällisyys tässä harrastuksessa vahvistuu!

Historia

Klein- ja Mittelspitzit olivat aikoinaan Saksan maaseudulla pihojen pikkuvahteja, joita pidettiin etupihalla ilmoittamassa, jos joku liikkuu niiden reviirillä. Maaseudulla varsinkin pienet viljelyalueet houkuttelivat kutsumattomia vierailijoita. Valkoiset Grosspitzit taas olivat Pohjois-Saksassa varakkaamman väen vahtikoirina ja statussymboleina. Grossia pidettiin eräiden kertomusten mukaan maatiloilla keskipihalla, missä oli kerätty sato, ruokavarastoja yms. Varkaat eivät voineet tulla salaa pihaan, kun vartiointitehtävissä oli Grosspitz. Isomman tilan takapihalla olivatkin sitten useimmat hyötyeläimet, kuten ankat, hanhet ja hevoset, ja niitä vartioi Howawart. Se ei sitten enää päästänyt sinne asti hiippaillen tullutta vierasta pois, jos tuo vierailija ei ollut ymmärtänyt poistua paikalta aikaisemmin.

Valkoisia Grosspitzejä vietiin Toisen Maailmansodan aikoihin Pohjois-Amerikkaan, jossa rodun nimeksi vaihtui Amerikaneskimokoira, jotta rotua ei yhdistettäisi alkuperämaahansa Saksaan. Pohjois-Amerikasta on tuotu Eurooppaan Amerikaneskimokoiria laajentamaan geenikantaa. Amerikaneskimokoira on aina valkoinen ja se on jalostettu kolmeen eri kokoon, jotka ovat pienempiä kuin alkuperäiset saksalaiset yksilöt.

Grosspitz on lukumäärältään pieni rotu ja se on nykyisin listattu Saksassa uhanalaisten kotieläimien ryhmään (GEH Gesellschaft zur Erhaltung alter und gefährdeter Haustierrassen e.V.). Saksassa syntyi esimerkiksi vuonna 2008 vain 32 pentua. Vuoden 2013 aikana oli kymmenkunta pentuetta. Pentueet löytyvät rotua harrastavan yhdistyksen sivuilta (Spitzliebhaberverein, linkki viereisessä luettelossa). Silmät, lonkat ja kyynärät tulee tutkia, ennen kuin pennutukselle saa luvan rekisteröinnit hoitavalta rotuyhdistykseltä (Deutsche Spitze, virallinen yhdistys, linkki viereisessä luettelossa). Saksassa ei hyväksytä värien välisiä risteytyksiä ilman erikoislupaa. Saksassa ja Tsekeissä on tehty viime vuosina roturisteytyspentueita Mittelspitzin ja Keeshondin kanssa, kun on yritetty elvyttää sukupuuttoon kuollut ruskea väri ja lisätä geenipooliin tuoretta ainesta. Mustia Grosspitzeja ovat kasvattaneet Suomessa ainakin Riikka Hoffren ja Kirsi Honkanen.

Suomessa Valkoisia Grosseja on vuoden 2014 alussa noin 40.

Ensimmäinen valkoinen pentue syntyi Suomessa vuoden 2009 alussa Kennel Lumiketulle ja toinen saman vuoden syksyllä Kennel of Millwood’siin.

Ensimmäinen musta pentue syntyi 13.6.2010 Naonao’s Kenneliin ja toinen lokakuussa 2010.

Kesällä 2013 syntyi kuusi valkoista pentua Kennel of Millwood’siin.

Isänpäivänä 2013 Cipulille syntynyt ensimmäinen pentue, kaksi urosta ja kaksi narttua, on Suomen neljäs valkoinen pentue.